AHISTUS PÄISSÄÄN

HYVINVOINTI ON KOKONAISUUS

Kaupallisessa yhteistyössä Dr. OHHIRA Suomi kanssa.

Hyvinvointi on kokonaisuus ja sen minä ymmärsin todella vasta sen jälkeen kun romahdin vuosi sitten. Vaikka olen aina liikkunut ahkerasti aina, on esim. ruokailu ja se, että saan tarpeeksi ravintoa ja ravintoaineita ollut minulle sellainen asia mihin en ole kiinnittänyt huomiota. Säännöllinen ruokarytmi oli vielä hetki sitten minulle utopinen käsitys.

Sairastumisen jälkeen heräsin myös siihen, että minun tulee huolehtia itsestäni paremmin. Säännöllisyys ja rutiinit, sillä mieli ja kroppa on yksi kokonaisuus eikä kumpaakaan saisi unohtaa osana hyvinvointia. Pikkuhiljaa olen pyrkinyt luomaan rutiineja, joilla saan arjen rullaamaan niin, että sen osana on säännöllinen uni- ja ruokarytmi.

Kun ruokarytmi on nyt ollut suht hyvin kondiksessa, niin lähdin mielelläni tekemään yhteistyötä Dr. OHHIRA Suomen kanssa. Olin ehkä muutaman kerran törmännyt sanaan probiootit jossain, mutta en tosiaankaan tiennyt niistä sen enempää. Kysyin muutamilta tutuilta kokemuksia probiooteista, ja ovatko he kokeneet hyötyä ennen kuin vastasin kyllä, mutta kun sain tietoa, että monelle oli ollut näistä apua päätin itsekin kokeilla.

Lyhyesti mitä probiootit on:

”Elimistölle hyödyllisiä bakteereita kutsutaan probiooteiksi. Probiootit elävät ruoansulatuskanavassa, keuhkoissa, suussa, ihossamme – melkein koko kehossamme. Probiootit auttavat ylläpitämään suoliston pH-tasapainoa, tukemaan ruuansulatusta, vahvistamaan vastustuskykyä, edesauttamaan vitamiinintuotantoa, tasapainottamaan hormoneja sekä säätelemään aineenvaihduntaa. Mitä monipuolisempi probioottien yhdistelmä on, sitä vahvempi on myös vastustuskykysi.” (Lähde: https://ohhira.fi/)

Vaikka olen nyt pitänyt huolen paremmin syömisestä, minulle on ollut jo pitkään ongelmia vatsan kanssa. Se oli yksi syy miksi lähdin tähän yhteistyöhön mukaan, jos löytäisin sopivan tuotteen millä vatsa voisi paremmin.

”Sen jälkeen otin kokeiluun vahvemman eli Deluxen ja kun olin syönyt tätä viikon huomasin, että vatsa oireet olivat todella jääneet ja vatsa voi todella hyvin.”

Minulla oli kokeilussa Dr.OHHIRA® 3 -VUOTINEN RESEPTI 12 ERI LAIJN HAPATETULLA MAITOHAPPOBAKTEERILLA ja Dr.OHHIRA® DELUXE – 5 VUODEN RESEPTI, JOKA SISÄLTÄÄ 12 ERILAISTA FERMENTOITUA MAITOHAPPOBAKTEERIA.

Aloitin miedommilla eli 3-vuoden reseptillä. Kun olin syönyt viikon huomasin, että maha alkoi rauhoittumaan ja kahden viikon jälkeen vatsani oli voinut paremmin kuin pitkään aikaan! Sen jälkeen otin kokeiluun vahvemman eli Deluxen ja kun olin syönyt tätä viikon huomasin, että vatsan oireet olivat todella jääneet ja vatsa voi todella hyvin. Vatsa ei enää ollut koko ajan kipeä tai sekaisin, mistä oli tullut minulle jo ”normi” olotila.

Lisäksi olen huomannut vastustuskyvyn parantuneen, sillä normaalisti kun olen palannut päiväkotiin töihin on siitä alkanut alkuun aina sairastelukierre, mutta nyt en ole ollut kertaakaan kipeä koko syksyn aikana, ja luulen että nämä probiootit ovat siihen vaikuttaneet!

Itse jatkan probioottien syömistä ja suosittelen sinua kokeilemaan myös, jos näistä olisi apua sinunkin hyvinvointiin!

Ihan AHISTUSPÄISSÄÄN

Saara

Kaupallisessa yhteistyössä Dr. OHHIRA Suomi kanssa.

ET SÄ VOI OLLA YKSINÄINEN!?

Annoin, jonkin aikaa sitten Iltalehdelle haasttelun koskien yksinäisyyttä. Olin kirjoittanut aiheesta TÄMÄN Instagram postauksen, jonka toimittaja oli lukenut ja kysyi, josko minä haluaisin antaa aiheesta hänelle haastattelun ja tottakai halusin (lue juttu tästä!), yksinäisyys on niin vaikea asia, asia mikä herättää häpeää ja siksi siitä on niin vaikea puhua, mutta juuri siksi yritän puhua. Jotta itse oppisin pois siitä häpeästä mikä yksinäisyyteen liittyy ja jos se samalla voi auttaa jotain toista ja häivyttää tabua asian ympärillä, niin se on se tärkein.

Yksinäisyys on mulle varmasti haastavin aihe kirjoittaa. Asia mitä olen tuntenut koko ikäni, mutta samalla en halua loukata ketään läheistäni, he ovat minulle kultaakin arvokkaampaa ja olleet läsnä vaikena aikoina ja heistä olen todella kiitollinen.

Yksinäisyys ei kuitenkaan ole niin yksiselitteinen. Sitä voi tuntea hetkellisesti, se kuuluu elämään. Tai sitten pitkäkestoisesti. Ihmisellä voi olla satoja ihmisiä ympärillä ja kokea olevansa yksin. Ihmisellä voi olla yksi ihminen ympärillä, eikä hän koe yksinäisyyttä. Ja vaikka olisi kuinka rakkaita ja läheisiä, silti voi kokea yksinäisyyttä. On myös hyvä muistaa, ettei sekoita yksinäisyyttä ja yksin oloa.

Mutta miksi myös yksinäisyydestä on vaikea puhua. Se tunne on niin murestava. SE tunne, että on epäonnistunut, kun on yksin. Enkö riitä. Mikä minussa on vikana. Hävettää, minun vika kun olen yksin. Ei kukaan muu ole.

Mä usein nuorena mietin omassa päässä, että mikä mussa on vikana, kun tunne olevani ulkopuolinen, yksin. Vaikka minulla oli ystäviä, niin silti yksinäisyys kalvasi välillä todella pahasti ja lähimmät ystävät saivatkin viestejä, missä kyselin välittävätkö he todella minusta ja onko minut unohdettu. Vaikka saatoin olla juuri ollut heidän kanssaan. Nyt uupumuksen jälkeen, kun on alkanut pykoterapia ja masennus sekä ahdistus ovat alkaneet saada selkeyttä, niin ymmärtää vähän enemmän miksi niin käyttäydyin.

Mutta miksi myös yksinäisyydestä on vaikea puhua. Se tunne on niin musertava. Se tunne, että on epäonnistunut, kun on yksin. Enkä riitä. Mikä minussa on vikana? Hävettä, minun vika kun olen yksin. Ei kukaan muu ole.

Nämä ajatukset kun valtaa pään, on vaikeaa saada mitän järkevää ulos ja sitten kun ne ei enää valtaa päätä niin tuntuu ettei sitä tunnetta halua edes ajatella. Yksinäisyyttä. Sitä kauhee mustaa möykkyä rinnassa. Mutta valitettavasti oon tajunnut, ettei tästä elämästä ja toipumisesta oikein päästä eteenpäin jos ei mennä pää edellä syvään päätyyn.

Ihminen on laumaeläin. Meidät on luotu elämää yhdessä. Tukeutua toisiin. Ja siksi minusta tuntuu, että se yksinäisyys on juuri niin mursertavaa, kun siinä tunteessa tuntuu, ettei sitä laumaa ole.

Ihan AhistusPäissään

Saara

Tässä vielä linkki mistä pääset lukemaan Ilta-lehden haastattelun:

PAINA TÄSTÄ!

TOIPUMINEN

Siitä on jo reilu vuosi ja kaksi kuukautta aikaa, kun jäin työuupumuksen, masennuksen ja ahdistuksen takia sairaslomalle. Olen palannut välissä töihin ja nyt vietin kesän lomalla, tarkoituksena palautua, sillä elokuussa jatkuu taas arki.

Toipumisprosessia, voisi hyvin kuvailla kuin tanssia, yksi askel eteen, jonka jälkeen kaksi taakse päin. Siitä on tultu pitkä matka, miten silloin reilu vuosi sitten ajattelin, että nukkuisin pari viikkoa ja olisin taas energinen oma itseni. On tullut ymmärrys, että tätä toipumista, ei voi suorittaa läpi. Ei ole tiettyä kaavaa, minkä jälkeen olisit ”terve”. Ja vaikka sen jo ymmärrän, niin sen hyväksyminen on edelleen vaikeaa. Välillä mielen valtaa epätoivo, kun tuntuu ettei edistystä ole tapahtunut ja toisessa hetkessä, energisenä ajattelee, että jes nyt sitä ollaan taas valmiina mihin vaan ja sitten masennus ja ahditus nostaa taas päätään.

*Minähän tein kaiken oikein. Miksi en parane?*

Huomaan myös, että erityisesti kesällä hyväksyminen on vaikeaa. Kun viettää lomaa, ottaa itselleen aikaa, kuuntelee itseään ja silti tuntuu, ettei mikään ole muuttunut. Minähän tein kaiken oikein. Miksi en parane? Kun kirjoitin tuon lauseen, samalla tunsin helpotusta, kun voi myöntää ääneen, ettei pari kk riittänyt vaikka kuunteli itseään ja samalla hävettää ja ärsyttää miksi kiltti suorittaja onkin niin tiukassa.

Media tarjoaa miljoonia tarinoita, missä vuoden jälkeen uupumuksesta ihmisellä on uusi tasainen elämä, uusi ura ja kaikki reilaissa. Ihana uupumus ja ihana masennus kun pysäytit ja nyt kaikki on hyvin. Ei älä ymmärrä väärin, toisen onni ei ole keltään pois ja on ihanaa, kun joku löytää sen kadonneen oman äänen ja jutun! Mutta tarkoitan sitä, että minä ainakin tarvitsisin myös näiden tarinoiden lisäksi niitä tarinoita, jossa toipumisen tiellä on oltu jo useampi vuosi ja se on edelleen kesken. Ettei ole ”epäonnistunut”, kun ei ole vuoden aikana toipunut tai löytänyt uutta suuntaan ja elämän iloa ja onnea. Näitä tarinoita itse nyt kaipaisin.

Vertaistukea. Ettei ole yksin. Tämä vie aikaa. Ja ehkä, joskus minun tarina on myös siinä pisteessä, kun on löytynyt uusi juttu ja tasapaino elämään, tällä hetkellä se vaan on vielä kaukana. Tai ainakin siltä minusta tuntuu.

Tänään onneksi loppui viimein kuukauden terapia tauko ja pääsin purkamaan ajatuksia ja sain peilausta niille. Tämä kuukausi ilman terapiaa oli nimittäin vaikea. Kun on tottunut kaksi kertaa viikossa kertomaan ajatuksiaan ja saamaan niihin peilausta, huomasin miten paljon minulla on vielä opittavaa, jotta saisin myös jonain päivänä itse peilattua omia ajatuksiani armollisesti ja myötätuntoisesti.

Jos sinä olet missä vain kohtaa toipumisen tiellä, muista ettet ole yksin. Masennus, ahdistus saa usein tuntemaan olon kuin olisi yksin tässä universumissa, mutta muista se ei ole totta. Meitä on monia, joilla on samoja ajatuksia ja tunteita. Sinä et ole yksin.

Ja tärkein muista, sinä et ole epäonnistunut. Jokaisen matka vie erilailla aikaa ja jokainen meistä on arvokas ja tärkeä.

Nyt allekirjoittanut lukee itselleen myös ääneen nuo yllä olevat lauseet.

Ihan AhistusPäissään

Saakku

MASENTUNEENA LOMALLA.

Olen ollut tosiaan kesälomalla nyt koko kesäkuun ja jatkan lomailua vielä heinäkuun, tosin se on palkatonta, mutta oman hyvinvointini takia, ei ollut muuta mahdollisuutta, kuin levätä, että syksyllä jaksaa taas tehdä töitä.

Teimme pari viikkoa sitten kesälomareissun Lappiin, kun Aleksi jäi myös juhannukselta kesälomalle. Matkan suunnittelu on nykyään hyvin erialaista, sillä oma vointi pitää ottaa huomioon niin suunnittelussa, kuin myös reissussa tien päällä. Aiemmin saatoimme juosta paikasta toiseen ja nähdä niin paljon kuin oli mahdollista, mutta tänä ja viime kesänä minun sairastumisen myötä loma suunnitelmat menivät kokonaan uusiksi.

. Samalla kun ymmärsin, ettei voimavarat riitä reissuun Norjan puolelle, minut valtasi suuri pettymys. Miksi en voi jaksaa?

Aluksi, kun aloimme suunnitella reissua Lappiin, mietimme myös Norjassa käymistä. Tein jo suunnitelmat, missä jokaisessa pysähdyksessä vietettäisiin maksimissaan yksi yö, jotta ehtisimme nähdä kaiken viikossa. Sitten piti pysähtyä. Jaksanko todella tehdä tuollaisen reissun ja olisiko se lopulta enemmän uuvuttava kuin palauttava, sillä tällä hetkellä tarvitsen nimenomaan palautua. Samalla kun ymmärsin, ettei voimavarat riitä reissuun Norjan puolelle, minut valtasi suuri pettymys. Miksi en voi jaksaa? Olisi niin hienoa nähdä ensimmäistä kertaa Norja. Kaikki ne upeat vuoret. Ehkä jaksankin, jos vain mennään niin selviän paikka päällä seisten…

Onneksi Aleksi katkaisi tämän ajattelun ja totesi, että tehdään mieluummin reissu, jossa ollaan aina muutama yö yhdessä kohteessa, näin voi aina rauhoittua paikalleen ja käydä näkemässä ja tekemässä se mitä jaksetaan. ”Kyllä sinne Norjaan päästään Saara myöhemminkin.”

Olla lomalla rauhassa. Tehdä asioita, mutta myös levätä.

Vielä meno matkalla pohjoiseen minua harmitti, että emme kävisi Norjassa. Mutta heti kun pääsimme kohteeseen Ylläkselle ja mökille tiesin, että tämä oli oikea valinta. Olla lomalla rauhassa. Tehdä asioita, mutta myös levätä. Niinpä olimme muutaman yön Ylläksellä, yhden yö teltassa Kilpisjärvellä (tää paikka oli niin upea!) sekä muutaman yön mökissä Muonion ja Kittilän rajalla. Ja reissu oli ihana. Se palautti, mutta tehtiin ja nähtiin juuri sopivasti.

Viimeinen mökki oli vielä aivan metsän keskellä ja siitäkin minä meinasin saada stressin, eihän me täällä voida tehdä mitään tai lähteä pyöräilemään yms. Onneksi ei voitu. Oli ihana vain OLLA! Sillä se on minulle edelleen vaikeaa, olla vaan ja nauttia. Levätä, samalla huomaan miten kroppa ja mieli sitä vaatii, mutta samalla sitä haluaa nähdä kokea olla ja mennä. Mutta samalla yritän muistuttaa itselleni, että kyllä sitä ehtii. Ja olla armollinen, olen sairas ja se vaatii huomion. Ja levon.

Ja onneksi vaatii. Sillä ilman uupumusta ja masennusta, en olisi ikinä tajunnut hidastaa vauhtia.

Onko muilla vaikea levätä ja palautua lomalla? Vai tuntuuko, että pitäisi mennä, tehdä ja nauttia kesästä? Tai tuntuuko, että jää jotain kokematta, jää paitsi jos ei mene?

Minulla on ainakin kaikkia näitä tunteita. Ja varsinkin kesällä huomaan miten on vaikeampi olla oman uupumuksen, masennuksen ja ahdistuksen kanssa, kun näkee miten muut menevät ja tulevat ja huomaan sen eron omien voimavarojen ja toisten välillä.

Ihan ahistuspäissään

Saakku

IHANA KAMALA JUHLAPYHÄ

Vihdoin se on ohi, taas yksi juhlapyhä. Niin ihana, mutta samalla kääntöpuolena niin kamala ja ahdistava. Juhlapyhinä some täyttyy kuvista, missä fiilistellään, milloin isolla kaveriporukalla, milloin ihanalla mökillä, kauniissa kukkamekoissa ja seppeleissä(Ja ei näissä fiilistely kuvissa ei ole mitään väärää..). Itsekin olen jakanut omia fiilistely kuvia, silloin kun juhlapyhät on menneet kivasti. Tänä vuonna, päivitin someen Instagramin storiin muutaman kuvan, mutta ensimmäisissä fiilis oli kaikkea muuta kuin katossa.

Torstaina ahdisti. Koko viikko on ollut raskas ja torstaina masentunut mieli nosti taas päätään. Iltaa kohden olo vain paheni ja siinä muiden kuvia selatessa ahdistus kasvoi. Pitäisi jaksaa. Pitäisi olla sitä tätä ja tuota. Vaikka oma olo oli lähinnä se, että haluaisin tehdä peitoista majan enkä poistua sieltä ollenkaan. Mutta samalla ajatus siitä, ettei menisi mökille ahdisti, sillä tiesin, että sitten ahdistuisin kotona, kun ei ole ”missään.”

Torstaina päivitin Instagramin story puolelle rehellisen kuvan, missä kyyneleet valuivat poskilla. Nyt on paha olla. Joka kertaa mietityttää edelleen, kun jaan itsestään enemmän, mutta viesti määrä mikä tuli kertoi taas, että se oli tarpeen. Todella moni kertoi miten kokee lähes, joka juhlapyhä ahdistusta ja se monesti alkaa jo sillä viikolla, kun muut alkavat kysellä suunnitelmia tai kertovat omistaan.

Juhlapyhinä yksinäisyys korostuu. Ainakin minulla. Vaikka minulla on ihania ystäviä, koen silti yksinäisyyden tunnetta, varsinkin juhlapyhinä, kun näen kuvia missä taas sillä samalla tiiviillä isolla kaveriporukalla mennään mökille. Minulla ei ole koskaan ollut iso kaveriporukkaa ja se saa minut tuntemaan yksinäiseksi. Mikä on myös ristiriitaista, sillä tiedostan kyllä hyvin, etten edes viihdy isoissa porukoissa, mutta tämä ihmismieli on tälläinen välillä, kaipaa jotain mitä ei oikeastaan edes kuitenkaan halua.

Juhlapyhät on ihania, mutta silti ne ahdistaa, masentaa ja saa tuntemaan olon yksinäiseksi. Haluan sanoa sinulle, joka koit näitä tunteita, vaikka se tuntuu siltä kuin olisit yksin näiden tunteiden kanssa, et ole. Moni kamppailee näiden samojen tunteiden kanssa eikä somessa aina näy kaikki tunteet mitä taustalla tapahtuu. Muista sinä olet arvokas ja tärkeä ja nyt nämä pyhät on onneksi taas ohi.

Ihan AhistusPäissään

Saara, eli Saakku.

Minun polkuni psykoterapiaan.

Tänään kävin viemässä Kelan postilaattikkoon hakemuksen, kuntoutuspsykoterapia, toinen vuosi. Lääkärin ja psykoterapeutin kanssa kävimme keskusteltua, siitä mitä olimme vuosi sitten laittaneet tavoitteiksi. Missä silloin oltiin, missä ollaan nyt. Ja mitä kaikkea tähän vuoteen on mahtunut.

Samalla huomasin miten paljon olen tullut eteenpäin, mutta samalla myös tuntui, että tässä sitä ollaan, edelleen. Muistan nimittäin, miten vuosi sitten ajattelin, että vuoden päästä olen täysin parantunut. Todellisuus nyt on aika kaukana, varsinkin kun masennuksesta ei parannuta, vaan enemminkin sen kanssa opitaan elämään.

Ajattelin, että nyt kun vein hakemusen toista vuotta varten voisin myös avata tänne, millainen oli minun matkani sairastumisesta, siihen hetkeen, kun vihdoin istuin terapeutin ihanassa lepotuolissa(se oli eka asia tutustumiskäynnillä mitä ajattelin, että ainakin tuolin pitää olla mukava ja onneksi se oli.).

Tosiaan se oli toukokuun puoliväli kun romahdin. Ensimmäisenä hain apua työterveydestä, mistä sainkin sairaslomaa heti ja tilanteeni otettiin tosissaan. Tässä vaiheessa itse luulin, että pari viikkoa unta palloon, niin sitten ollaan työkykyisiä, mutta todellisuudessa kyllä tiesin, että edessä on pidempi toipuminen, mutta suorittaja minä ei ollut vielä valmis myöntämään, että nyt on voimat loppu. Muutaman työterveyslääkäri käynnin jälkeen sain lähetteen ja maksusitoomuksen yksityiselle psykiatrille. Kelan kuntoutuspsykoterapiaa hakiessa tarvitaan psykiatrin lausunto, joten näillä maksusitoomuksilla kävin yhteensä 3kertaa psykiatrin luona, ensin 2 kertaa. Näillä kerroilla minua haastateltiin. Näiden jälkeen todettiin, että tarve psykoterapialle on ja sain ruveta etsimään terapeuttia.

Terapeuttit löytyvät kelan sivuilta ja sieltä aloin käymään terapeutteja yksitellen läpi. Ensin yritin etsiä, onko jollain nettisivuilla tietoa vapaista ajoista, mutta kun tämä ei tuottanut tulosta, aloitin soittelemaan terapeutteja läpi. Yksi kerrallaan soitin, kerron lyhyesti tilanteen ja kuulin kerta toisensa jälkeen, että valitettavasti minulla ei ole yhtään vapaata aikaa. Tämä oli ehdottomasti itselleni raskaimpia vaiheita. Sitä oli muutenkin niin uupunut ja kuopan pohjalla, että jokainen ”ei ole vapaata aikaa” tuntui kuin kaikki toivo olisi viety. Otin tietyn määrän terapeutteja kelle soitin päivän aikana ja kolmantena päivänä, sitten sain ensimmäisen vastauksen, että syksylle olisi yksi vapaa-aika, milloin tulisin tutustumaan.

Jes! Ajattelin, vihdoinkin pääsen edes tutustumiskäynnille (nämä muuten pitää maksaa kokonaan itse, Kela ei korvaa näitä). Heti sen jälkeen tuli paniikki, mitä siellä puhutaan, mitä jos meillä ei synkkaa yhtään, joudunko aloittamaan soittelun alusta ja montako kertaa joudun maksamaan tutustumiskäynnin, sillä miljoonia minulla ei ole.

*Terapian aloitus on ollut ehdottomasti isoin ja paras asia mitä olen ikinä itselleni tehnyt*

Minulla kävi tuuri, heti alusta alkaen minulla oli todella turvallinen olo ja tunsin, että meillä synkkaa hyvin. Niinpä sovimme terapian aloituksen, joka muuten pitää olla kolme kuukautta sairastumisesta. Tämän jälkeen kävin vielä kerran psykiatrilla, jolloin teimme yhdessä Kelaan hakemuksen, sillä hakemusta ei voi tehdä ennen kuin on löytänyt itselleen terapeutin.

Tämän jälkeen odoteltiin n. 2kk päätöstä. Juuri samalla viikolla kun terapia alkoi, niin sain myös Kelasta myönteisen päätöksen psykoterapialle ja näin pääsin viime syksynä aloittamaan psykoterapian. Kela siis korvaa osan näistä psykoterapia käynneistä ja sen jälkeen minulla jää kuukaudesta riippuen 50-100€ itselle maksettavaksi.

Terapian aloitus on ollut ehdottomasti isoin ja paras asia mitä olen ikinä itselleni tehnyt. Vaikka se on välillä vaikeaa, eikä niitä tummia möykkyjä, jotka on sisinpäänsä kätkenyt ole helppo lähteä tuomaan esiin, niin se mitä se antaa, kun turvallisesti ne asiat kohtaa ja käsittelee ja pikkuhiljaa myös hyväksyy.

*Psykoterapiaan pääsy ei ole helppoa ja sen tulisi olla todella paljon helpompaa ja siksi näitä asioita tuee nostaa keskusteluun, mutta älä sinä jätä hakematta apua sen takia.*

Minun toipumisen matka on vasta alussa ja mieli menee hurjaa aaltoliikettä, mutta silti nyt vuoden aikana on löydetty niitä juttuja, joiden käsittelyä jatketaan syksyllä. Kunhan Kelasta vielä tulee hyväksyntä toisen vuoden jatkolle.

Jos mietit, että tarvitset apua. Tai voisinko minä mennä terapiaan, ota asia rohkeasti puheeksi lääkärin kanssa. Psykoterapiaan pääsy ei ole helppoa ja sen tulisi olla todella paljon helpompaa. Siksi näitä asioita tulee nostaa keskusteluun, mutta älä sinä jätä hakematta apua sen takia. Tukea terapeutin etsimiseen voi saada, eri paikoista paikkakunta kohtaisesti, joten jos tuntuu ettei ole voimavaroja etsiä terapeuttia, voi siihen löytyä työntekijä, joka auttaa tekemään kartoitusta.

Muista: Sinä olet tärkeä. Sinä olet arvokas. Sinä riität.

Ihan Ahistus Päissään

Saakku

Follow my blog with Bloglovin

MIKÄ AHISTUS PÄISSÄÄN?

Se oli toukokuu viime vuonna kun lopulta romahdin. En vain jaksanut enää. Suuntasin työterveyteen ja sieltä sairaslomalle, diagnoosina sekava muotoinen masennus- ja ahdistustila, sillä Suomessa ei ole omaa termiä uupumukselle, toisin kuin meidän naapurimaassa Ruotsissa on. Siitä alkoi sairastuminen, sen hyväksyminen ja pikkuhiljaa myös toipuminen.

Kun sairastuin, tuntui ettei missään ollut tietoa, vertaistukea. Eihän kukaan muu masennu tai uuvu nuorena. Ensin piilotin oman tilini yksityiseksi, mutta silti en puhunut asiasta. Kunnes yksi päivä päätin, että minä rikon tämän hiljaisuuden. Päivitin stoorin Instagramiin, missä kerroin täysin oman tilanteeni. Rehellisesti, avoimesti. Paniikki iski, nyt olin antanut itsestäni liikaa, en jaksa jos minut vielä tyrmätään. Olin menossa poistamaan julkaisua, kun huomasin kaikki ne yksityisviestit mitä olin saanut. Silloin tajusin, ei en poista mitään. Vaan tämä on juuri se mitä minä ja ilmeisesti moni muukin tarvitsee.

Siitä asti olen avannut Instagramissani tilanteeni rehellisesti ja avoimesti, voit mennä kurkkaamaan löydät minut sieltä ssaakku_ nimimerkin takaa.

Kuitenkin haluan kirjoittaa vielä enemmän aiheesta, sekä antaa muille mahdollisuuden puhua ja tuoda äänensä kuuluviin. Siksi Ahistus Päissään, vertaistukena, apuna, kannustamassa, nostamassa asioita esille sekä mahdollisuutena sinulle, joka haluat kertoa tarinasi, mutta haluat pysy nimettömänä. Se onnistuu, sillä yhdessä voimme rikkoa tabut mielenterveyteen liittyvien asioiden ympäriltä!

Ihan #ahistuspäissään

Saara