TOIPUMINEN

Siitä on jo reilu vuosi ja kaksi kuukautta aikaa, kun jäin työuupumuksen, masennuksen ja ahdistuksen takia sairaslomalle. Olen palannut välissä töihin ja nyt vietin kesän lomalla, tarkoituksena palautua, sillä elokuussa jatkuu taas arki.

Toipumisprosessia, voisi hyvin kuvailla kuin tanssia, yksi askel eteen, jonka jälkeen kaksi taakse päin. Siitä on tultu pitkä matka, miten silloin reilu vuosi sitten ajattelin, että nukkuisin pari viikkoa ja olisin taas energinen oma itseni. On tullut ymmärrys, että tätä toipumista, ei voi suorittaa läpi. Ei ole tiettyä kaavaa, minkä jälkeen olisit ”terve”. Ja vaikka sen jo ymmärrän, niin sen hyväksyminen on edelleen vaikeaa. Välillä mielen valtaa epätoivo, kun tuntuu ettei edistystä ole tapahtunut ja toisessa hetkessä, energisenä ajattelee, että jes nyt sitä ollaan taas valmiina mihin vaan ja sitten masennus ja ahditus nostaa taas päätään.

Minähän tein kaiken oikein. Miksi en parane?

Huomaan myös, että erityisesti kesällä hyväksyminen on vaikeaa. Kun viettää lomaa, ottaa itselleen aikaa, kuuntelee itseään ja silti tuntuu, ettei mikään ole muuttunut. Minähän tein kaiken oikein. Miksi en parane? Kun kirjoitin tuon lauseen, samalla tunsin helpotusta, kun voi myöntää ääneen, ettei pari kk riittänyt vaikka kuunteli itseään ja samalla hävettää ja ärsyttää miksi kiltti suorittaja onkin niin tiukassa.

Media tarjoaa miljoonia tarinoita, missä vuoden jälkeen uupumuksesta ihmisellä on uusi tasainen elämä, uusi ura ja kaikki reilaissa. Ihana uupumus ja ihana masennus kun pysäytit ja nyt kaikki on hyvin. Ei älä ymmärrä väärin, toisen onni ei ole keltään pois ja on ihanaa, kun joku löytää sen kadonneen oman äänen ja jutun! Mutta tarkoitan sitä, että minä ainakin tarvitsisin myös näiden tarinoiden lisäksi niitä tarinoita, jossa toipumisen tiellä on oltu jo useampi vuosi ja se on edelleen kesken. Ettei ole ”epäonnistunut”, kun ei ole vuoden aikana toipunut tai löytänyt uutta suuntaan ja elämän iloa ja onnea. Näitä tarinoita itse nyt kaipaisin.

Vertaistukea. Ettei ole yksin. Tämä vie aikaa. Ja ehkä, joskus minun tarina on myös siinä pisteessä, kun on löytynyt uusi juttu ja tasapaino elämään, tällä hetkellä se vaan on vielä kaukana. Tai ainakin siltä minusta tuntuu.

Tänään onneksi loppui viimein kuukauden terapia tauko ja pääsin purkamaan ajatuksia ja sain peilausta niille. Tämä kuukausi ilman terapiaa oli nimittäin vaikea. Kun on tottunut kaksi kertaa viikossa kertomaan ajatuksiaan ja saamaan niihin peilausta, huomasin miten paljon minulla on vielä opittavaa, jotta saisin myös jonain päivänä itse peilattua omia ajatuksiani armollisesti ja myötätuntoisesti.

Jos sinä olet missä vain kohtaa toipumisen tiellä, muista ettet ole yksin. Masennus, ahdistus saa usein tuntemaan olon kuin olisi yksin tässä universumissa, mutta muista se ei ole totta. Meitä on monia, joilla on samoja ajatuksia ja tunteita. Sinä et ole yksin.

Ja tärkein muista, sinä et ole epäonnistunut. Jokaisen matka vie erilailla aikaa ja jokainen meistä on arvokas ja tärkeä.

Nyt allekirjoittanut lukee itselleen myös ääneen nuo yllä olevat lauseet.

Ihan AhistusPäissään

Saakku

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: