Vihdoin se on ohi, taas yksi juhlapyhä. Niin ihana, mutta samalla kääntöpuolena niin kamala ja ahdistava. Juhlapyhinä some täyttyy kuvista, missä fiilistellään, milloin isolla kaveriporukalla, milloin ihanalla mökillä, kauniissa kukkamekoissa ja seppeleissä(Ja ei näissä fiilistely kuvissa ei ole mitään väärää..). Itsekin olen jakanut omia fiilistely kuvia, silloin kun juhlapyhät on menneet kivasti. Tänä vuonna, päivitin someen Instagramin storiin muutaman kuvan, mutta ensimmäisissä fiilis oli kaikkea muuta kuin katossa.
Torstaina ahdisti. Koko viikko on ollut raskas ja torstaina masentunut mieli nosti taas päätään. Iltaa kohden olo vain paheni ja siinä muiden kuvia selatessa ahdistus kasvoi. Pitäisi jaksaa. Pitäisi olla sitä tätä ja tuota. Vaikka oma olo oli lähinnä se, että haluaisin tehdä peitoista majan enkä poistua sieltä ollenkaan. Mutta samalla ajatus siitä, ettei menisi mökille ahdisti, sillä tiesin, että sitten ahdistuisin kotona, kun ei ole ”missään.”
Torstaina päivitin Instagramin story puolelle rehellisen kuvan, missä kyyneleet valuivat poskilla. Nyt on paha olla. Joka kertaa mietityttää edelleen, kun jaan itsestään enemmän, mutta viesti määrä mikä tuli kertoi taas, että se oli tarpeen. Todella moni kertoi miten kokee lähes, joka juhlapyhä ahdistusta ja se monesti alkaa jo sillä viikolla, kun muut alkavat kysellä suunnitelmia tai kertovat omistaan.
Juhlapyhinä yksinäisyys korostuu. Ainakin minulla. Vaikka minulla on ihania ystäviä, koen silti yksinäisyyden tunnetta, varsinkin juhlapyhinä, kun näen kuvia missä taas sillä samalla tiiviillä isolla kaveriporukalla mennään mökille. Minulla ei ole koskaan ollut iso kaveriporukkaa ja se saa minut tuntemaan yksinäiseksi. Mikä on myös ristiriitaista, sillä tiedostan kyllä hyvin, etten edes viihdy isoissa porukoissa, mutta tämä ihmismieli on tälläinen välillä, kaipaa jotain mitä ei oikeastaan edes kuitenkaan halua.
Juhlapyhät on ihania, mutta silti ne ahdistaa, masentaa ja saa tuntemaan olon yksinäiseksi. Haluan sanoa sinulle, joka koit näitä tunteita, vaikka se tuntuu siltä kuin olisit yksin näiden tunteiden kanssa, et ole. Moni kamppailee näiden samojen tunteiden kanssa eikä somessa aina näy kaikki tunteet mitä taustalla tapahtuu. Muista sinä olet arvokas ja tärkeä ja nyt nämä pyhät on onneksi taas ohi.
Ihan AhistusPäissään
Saara, eli Saakku.
AHISTUS PÄISSÄÄN 
Mie myös aina haikeana katson kuvia ihmisistä joilla on tiivis kaveriporukka jo päiväkodista tai vähintään ala-asteelta saakka. Ei minulla ole sellaista lapsuuden kaveriporukkaa, ei opiskeluaikojen porukkaa jonka kanssa pidettäisiin yhteyttä. Minulle ei järjestetty polttareita, mutta en edes tiedä kuka ne olisi järjestänyt. Ja siksi olinkin aivan valtavan sanaton ja yllättynyt kun mieheni sisko oli järjestänyt yllätys babyshowerit meidän kolmatta lasta odottaessa! Olen edelleen aivan sanaton kun mietin sitä hetkeä siinä ovella kun näin kaikki tutut kasvot ihan väärässä ympäristössä 😀 Mutta toisaalta, en uskalla edes toivoa samanlaista uudestaan. yksinäisyys on kummallinen tunne. Puhelimessa on paljon numeroita tallennettu mutta kuitenkin tuntuu ettei ole ketään jolle soittaa. Se osaa olla kamala tunne. Toisaalta olen opetellut kertomaan tiiviitä porukoita tavatessani että ihailen heidän ystävyyttään ja kuinka he pitävät siitä huolta 🙂
TykkääTykkää