Minun polkuni psykoterapiaan.

Tänään kävin viemässä Kelan postilaattikkoon hakemuksen, kuntoutuspsykoterapia, toinen vuosi. Lääkärin ja psykoterapeutin kanssa kävimme keskusteltua, siitä mitä olimme vuosi sitten laittaneet tavoitteiksi. Missä silloin oltiin, missä ollaan nyt. Ja mitä kaikkea tähän vuoteen on mahtunut.

Samalla huomasin miten paljon olen tullut eteenpäin, mutta samalla myös tuntui, että tässä sitä ollaan, edelleen. Muistan nimittäin, miten vuosi sitten ajattelin, että vuoden päästä olen täysin parantunut. Todellisuus nyt on aika kaukana, varsinkin kun masennuksesta ei parannuta, vaan enemminkin sen kanssa opitaan elämään.

Ajattelin, että nyt kun vein hakemusen toista vuotta varten voisin myös avata tänne, millainen oli minun matkani sairastumisesta, siihen hetkeen, kun vihdoin istuin terapeutin ihanassa lepotuolissa(se oli eka asia tutustumiskäynnillä mitä ajattelin, että ainakin tuolin pitää olla mukava ja onneksi se oli.).

Tosiaan se oli toukokuun puoliväli kun romahdin.

Tosiaan se oli toukokuun puoliväli kun romahdin. Ensimmäisenä hain apua työterveydestä, mistä sainkin sairaslomaa heti ja tilanteeni otettiin tosissaan. Tässä vaiheessa itse luulin, että pari viikkoa unta palloon, niin sitten ollaan työkykyisiä, mutta todellisuudessa kyllä tiesin, että edessä on pidempi toipuminen, mutta suorittaja minä ei ollut vielä valmis myöntämään, että nyt on voimat loppu. Muutaman työterveyslääkäri käynnin jälkeen sain lähetteen ja maksusitoomuksen yksityiselle psykiatrille. Kelan kuntoutuspsykoterapiaa hakiessa tarvitaan psykiatrin lausunto, joten näillä maksusitoomuksilla kävin yhteensä 3kertaa psykiatrin luona, ensin 2 kertaa. Näillä kerroilla minua haastateltiin. Näiden jälkeen todettiin, että tarve psykoterapialle on ja sain ruveta etsimään terapeuttia.

Terapeuttit löytyvät kelan sivuilta ja sieltä aloin käymään terapeutteja yksitellen läpi. Ensin yritin etsiä, onko jollain nettisivuilla tietoa vapaista ajoista, mutta kun tämä ei tuottanut tulosta, aloitin soittelemaan terapeutteja läpi. Yksi kerrallaan soitin, kerron lyhyesti tilanteen ja kuulin kerta toisensa jälkeen, että valitettavasti minulla ei ole yhtään vapaata aikaa. Tämä oli ehdottomasti itselleni raskaimpia vaiheita. Sitä oli muutenkin niin uupunut ja kuopan pohjalla, että jokainen ”ei ole vapaata aikaa” tuntui kuin kaikki toivo olisi viety. Otin tietyn määrän terapeutteja kelle soitin päivän aikana ja kolmantena päivänä, sitten sain ensimmäisen vastauksen, että syksylle olisi yksi vapaa-aika, milloin tulisin tutustumaan.

Jes! Ajattelin, vihdoinkin pääsen edes tutustumiskäynnille (nämä muuten pitää maksaa kokonaan itse, Kela ei korvaa näitä). Heti sen jälkeen tuli paniikki, mitä siellä puhutaan, mitä jos meillä ei synkkaa yhtään, joudunko aloittamaan soittelun alusta ja montako kertaa joudun maksamaan tutustumiskäynnin, sillä miljoonia minulla ei ole.

Terapian aloitus on ollut ehdottomasti isoin ja paras asia mitä olen ikinä itselleni tehnyt

Minulla kävi tuuri, heti alusta alkaen minulla oli todella turvallinen olo ja tunsin, että meillä synkkaa hyvin. Niinpä sovimme terapian aloituksen, joka muuten pitää olla kolme kuukautta sairastumisesta. Tämän jälkeen kävin vielä kerran psykiatrilla, jolloin teimme yhdessä Kelaan hakemuksen, sillä hakemusta ei voi tehdä ennen kuin on löytänyt itselleen terapeutin.

Tämän jälkeen odoteltiin n. 2kk päätöstä. Juuri samalla viikolla kun terapia alkoi, niin sain myös Kelasta myönteisen päätöksen psykoterapialle ja näin pääsin viime syksynä aloittamaan psykoterapian. Kela siis korvaa osan näistä psykoterapia käynneistä ja sen jälkeen minulla jää kuukaudesta riippuen 50-100€ itselle maksettavaksi.

Terapian aloitus on ollut ehdottomasti isoin ja paras asia mitä olen ikinä itselleni tehnyt. Vaikka se on välillä vaikeaa, eikä niitä tummia möykkyjä, jotka on sisinpäänsä kätkenyt ole helppo lähteä tuomaan esiin, niin se mitä se antaa, kun turvallisesti ne asiat kohtaa ja käsittelee ja pikkuhiljaa myös hyväksyy.

Psykoterapiaan pääsy ei ole helppoa ja sen tulisi olla todella paljon helpompaa ja siksi näitä asioita tuee nostaa keskusteluun, mutta älä sinä jätä hakematta apua sen takia.

Minun toipumisen matka on vasta alussa ja mieli menee hurjaa aaltoliikettä, mutta silti nyt vuoden aikana on löydetty niitä juttuja, joiden käsittelyä jatketaan syksyllä. Kunhan Kelasta vielä tulee hyväksyntä toisen vuoden jatkolle.

Jos mietit, että tarvitset apua. Tai voisinko minä mennä terapiaan, ota asia rohkeasti puheeksi lääkärin kanssa. Psykoterapiaan pääsy ei ole helppoa ja sen tulisi olla todella paljon helpompaa. Siksi näitä asioita tulee nostaa keskusteluun, mutta älä sinä jätä hakematta apua sen takia. Tukea terapeutin etsimiseen voi saada, eri paikoista paikkakunta kohtaisesti, joten jos tuntuu ettei ole voimavaroja etsiä terapeuttia, voi siihen löytyä työntekijä, joka auttaa tekemään kartoitusta.

Muista: Sinä olet tärkeä. Sinä olet arvokas. Sinä riität.

Ihan Ahistus Päissään

Saakku

Follow my blog with Bloglovin

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: